Virallisesti pennun kasvattaja on omistamallaan narttukoiralla pentueen teettänyt henkilö. Virallinen kasvattaja voi olla hyvä tai huono. Huono kasvattaja on verrattavissa parittajaan joka astuttaa koiransa, myy pennut ja rahat saatuaan katsoo vastuunsa loppuvan. Hyvä kasvattaja on vastuuntuntoinen ja kiinnostunut kasvattiensa elämästä. Kuitenkin hyväkin kasvattaja on vain pennunomistajan tukihenkilö. Todellinen kasvatustyö tehdään pennun uudessa kodissa ja Pennun omistaja on avainvaikuttaja siihen millainen aikuinen koira pennusta kehittyy. Useimmat käyttäytymishäiriöiksi määritellyt ongelmat syntyvät koiran kasvuiässä.
Kasvatus ja koulutus
Kasvatusta ja koulutusta ei saa koskaan sekoittaa keskenään, sillä ne ovat kaksi täysin eri asiaa, vaikka ne ajoittain sivuavat toisiaan hyvinkin läheltä. Kasvatus on koiran jokapäiväistä elämää, joka alkaa koiran syntyessä. Alussa kasvattajina ovat koiran emo, pentuesisarukset ja se "virallinen" kasvattaja. Myöhemmin, pennun uudessa kodissa kasvatukseen vaikuttavat pennun elinympäristö ja tärkeimpänä sinä. Juuri sinusta pennun omistajana pitäisi tulla pennun elämän keskipiste.
Koulutus on erilaisten temppujen opettamista koiralle: istu, maahan, nouda, seuraa, paikalla jne. Nykyään näitä temppuja opetettaessa puhutaan paljon luonnonmukaisesta koirankoulutuksesta. Tosiasia kuitenkin on, että koiran kouluttaminen ei voi koskaan olla luonnonmukaista, sillä luonnossa eläimet eivät opeta tarkoituksettomia temppuja toisilleen. Voidaan ja täytyy puhua siis luonnonmukaisesta kasvatuksesta, koska luonnossa kasvetaan ja kasvatetaan.
Koiranpentu on hyvin kasvatettu, kun se osaa ehdottoman varmasti käskyt TÄNNE ja EI. Pennun luoksetulo-opetus aloitetaan sisällä, rauhallisessa tilanteessa. Kutsu pentua innostavalla äänensävyllä luoksesi ja heti sen tultua kosketusetäisyydelle palkitse se makupalalla ja hyväilyillä. Toista harjoitusta sattumanvaraisesti pitkin päivää äläkä anna makupaloja muissa tilanteissa. Anna koiran murkina ruoka-aikoinakin palkkioksi luoksetulosta. Koiranpennun tulee totella ihmisemonsa kutsua yhtä varmasti kuin villikoiran- tai sudenpennun emoaan. Villissä luonnossa vitkastelu voi johtaa hengenlähtöön.
Ei-sana on aivan yhtä tärkeä kuin tänne-sanakin. Tällä kieltosanalla on tarkoitus saada pentu lopettamaan se toiminta, jota se parhaillaan on ollut tekemässä (esim. pöydänjalan nakertaminen). Jos kielto ei tehoa, ota pentua niskasta kiinni ja ravista kipakasti toistaen ei-sanaa. Pennun säikähtäessä ja ehkä vinkaistessakin siirry pois pennun luota ja kutsu sitä ystävällisesti. Kun pentu tulee, kehu ja helli sitä. Tämä kaikki on loogista toimintaa: villikoiraemokin murahtaa liian raisulle pennulle (murahdus on ei-sanaa) ja jos pentu ei tottele, emo näykkäisee pentua. Rankaisemisen jälkeen emo siirtyy pois pennun läheisyydestä ja "teeskentelee" välinpitämätöntä, jolloin pentu epävarmana tulee emonsa luo hakemaan hyväksyntää.
Jos koirasi tottelee vuorenvarmasti käskyjä tänne ja ei, voit liikkua missä tahansa koirasi kanssa ja saada kehuja hyvin käyttäytyvästä koirasta.
Aikaisemmin mainittu koiran kouluttaminen, se temppujen opettaminen on myös tärkeää. Varsinkin niin älykäs koira kuin espanjanvesikoira nauttii suunnattomasti uusien juttujen oivaltamisesta, joten on mahtavaa, jos annat koirallesi oppimisen iloa!
Lopuksi ja Pevikan Kennelin pennunomistajien aluksi.
PEVIKAN-kennelistä lähteneet koiranpennut ovat jatkossakin koti-kennelinsä hoidon ja huolenpidon kohteina, jos pennunomistajat ovat halukkaita yhteydenpitoon.